Tarvitsetko laadukkaita mekaniikkasuunnittelun palveluita, jotka auttavat pääsemään tavoitteisiisi varmasti, vakuuttavasti ja sovituista aikatauluista kiinni pitäen? Caplanin vahva mekaniikkasuunnitteluosaaminen taipuu eri teollisuuden aloille ja ympäristöihin. Yksi mekaniikkasuunnitteluumme luottavista yrityksistä on yli puolen vuosisadan ajan suomalaista puunjalostusteknologiaa kehittänyt Jartek Invest Oy. Päijät-Hämeessä päämajaansa pitävä Jartek on Suomen suurimpia sahateollisuuden teknologiatoimittajia, joka on erikoistunut sahojen lajittelu- ja paketointilaitosten, puun lämpökäsittelylaitosten sekä jatkojalostusteknologian toimittamiseen. Jartekin toimittamat tuotantolaitokset, linjastot ja muut palveluratkaisut tunnistetaan toimintavarmuudestaan sekä korkeasta laadustaan. Yritys hyödyntää Caplanin osaamista projektisuunnittelussa.
Jartekin laitteiden toiminta alkaa sahalaitoksessa siitä, kun puu on sahattu tukista lankuiksi ja laudoiksi ja niitä aletaan viemään eteenpäin erilaisilla kuljetinratkaisuilla”,
Aiemmin sahoja on pidetty vähän sellaisena alemman teknologian toimialana, mutta kaukana ovat ne ajat, kun sahan toimintaan riitti kylän halki virtaava puro. Nykyisin sahoille tuotavat tukit tutkitaan 3D- ja röntgenmittareilla, jonka lisäksi kameratekniikkaan perustuva, puun ominaisuuksia analysoiva lajittelu ja laaduntarkkailu lisäävät puun arvoa, tuotteiden optimointia sekä laadun tasaisuutta nykyaikaisilla sahoilla.``
Petri Järvinen
suunnittelupäällikkö
Jartek Invest Oy
Petri Järvinen on vetänyt Jartekin mekaniikkasuunnittelua parinkymmenen vuoden ajan, mutta kertoo silti oppivansa uutta jatkuvasti.
”Emme juurikaan tee sarjatuotteita, joten kaikki tekemämme projektit ovat aina uudenlaisia” toteaa Järvinen, joka kuvailee Jartekia nykyaikaiseksi projektitaloksi. Projektien vaihtelevuus vaatii osaamista ja hereillä oloa myös yhteistyökumppanina toimivalta Caplanilta.
”Suunnittelu, valmistus ja asennus ostetaan alihankintana ja siksi tarvitsemme osaavia yhteistyökumppaneita tekemään eri osakokonaisuuksia. Caplan auttaa meitä siis käytännössä suunnittelemaan laitteita projekteihimme.”
”Suunnittelu, valmistus ja asennus ostetaan alihankintana ja siksi tarvitsemme osaavia yhteistyökumppaneita tekemään eri osakokonaisuuksia. Caplan auttaa meitä siis käytännössä suunnittelemaan laitteita projekteihimme.”
Petri Järvinen
suunnittelupäällikkö
Jartek Invest Oy
Jartekilla on riveissään kymmenkunta pääsuunnittelijaa ja suunnittelijaa, joiden osaamista täydentävät sekä työtaakkaa keventävät alihankkijat, joihin myös Caplan lukeutuu. Jartekin ja Caplanin tiet leikkasivat loppuvuodesta 2019, kun Jartekin projektimäärät alkoivat kasvaa.
”Saimme tuolloin suuren projektin Ranskaan, jonka lisäksi alkoi olla näkyvillä enenevissä määrin kotimaan sekä Venäjän hankkeita. Meidän piti kasvattaa suunnittelijamäärää ja etsimme uusia yrityksiä yhteistyökumppaneiksi. Caplanilla oli käyttämästämme Vertex-suunnittelujärjestelmästä vahvaa osaamista, mikä vauhditti yhteistyön aloittamista”.
Petri Järvinen
suunnittelupäällikkö
Jartek Invest Oy
Koronapandemia lisäsi puunkysyntää maailmanlaajuisesti ja sahat tekivät hyvää tulosta. Siinä rytäkässä monilla sahoilla lähdettiin purkamaan kertynyttä korjaus- ja investointivelkaa uusimalla laitteita.
”Juuri näitä sahoilla käytettäviä lajittelulaitteita myös Caplanin väki on nyt ollut mukana suunnittelemassa”, Järvinen kertoo.
Caplanin suunnittelijat pääsivät lopulta Jartekin projekteihin mukaan syksyllä 2020 ja yhteistyö on jatkunut tiiviinä siitä saakka.
”Yhteistyö on jatkunut jo pitkään ja sitä ovat värittäneet niin korona kuin sodasta johtuvat muutokset maailmantilanteessa”, Järvinen muistuttaa ja laskeskelee tavanneensa Caplanin väkeä naamatusten vasta kertaalleen.
”Tämähän on tämmöinen korona-ajan yhteistyö, jossa asiat hoituvat Teamsin välityksellä.”
Jartekin toteuttamien projektien koot vaihtelevat parin viikon suunnittelusta aina vuoden mittaisiin. Projektitoiminta on suhdanneherkkää saha-alalla, jossa toimiminen on haastavaa: ”Töitä on yleensä joko liikaa tai sitten liian vähän.”
”Caplan pystyi tarjoamaan hyvän ryhmän tekijöitä ja siitä päästiin sujuvasti alkuun. Projektitalona meille on normaalia se, että omat pääsuunnittelijamme ohjaavat alihankkijoiden tekemää suunnittelutyötä”
Petri Järvinen
suunnittelupäällikkö
Jartek Invest Oy
Caplanin valinnassa alihankkijaverkostoon painoi ohjelmisto-osaamisen lisäksi yrityksestä löytyvä vahva mekaniikkasuunnittelun taso.
Järvinen kuvailee yhteistyötä Caplanin kanssa helpoksi. Jartekin pääsuunnittelijat kantavat siis vetovastuun projekteista ja haluavat tiimiinsä suunnittelijoita, joiden kanssa työ sujuu ja joiden osaamiseen voi luottaa.
``Yhteistyön jatkuminen on tietysti merkki siitä, että olemme olleet tyytyväisiä Caplanin palveluihin ja yhteistyön suoraviivaisuuteen. Caplanin ammattitaito näkyy siinä, että asiat hoituvat suunnitellusti ilman ongelmia ja se auttaa meitä tekemään toimivia laitteita sovitussa aikataulussa”.
Petri Järvinen
suunnittelupäällikkö
Jartek Invest Oy
Yhteistyössä: Jartek Invest Oy