Tule mukaan kasvutarinaamme! Olemme kasvuyritys, jossa on vain ”yhden kerroksen” väkeä. Meillä pääset mukaan kiinnostaviin projekteihin – kehittymään ja kehittämään yhdessä kanssamme.
Asiakaskuntamme on laaja ja edustaa monipuolisesti eri teollisuuden aloja pääosin kotimaan markkinoilla. Takaammekin Sinulle moninaisia, mielenkiintoisia työtehtäviä, sekä mahtavan tiimin. Haluamme olla asiakkaillemme paras yhteistyökumppani ja työntekijöillemme paras työnantaja!
Meillä on aivan oma, juuri meidän toimintaamme ja asiakkaitamme varten kehitetty toimintatapa – suoraviivainen, tehokas, mutta silti joustava. Yhdessä sähköisen toimintaympäristömme kanssa, se auttaa meitä keskittymään olennaiseen. Lisäksi teemme toimintamme järjestelmällistä, sisäistä tuotekehitystä, jotta voimme toimia organisoinnin edelläkävijänä myös tulevaisuudessa.
Caplanilla on positiivinen ja rento, mutta myös todella osaava ja ammattitaitoinen tiimi, jossa on mukava työskennellä.”
Caplanilla panostetaan osaamiseen, joten jokaisella on hyvät edellytykset edelleen kehittää ja lisätä omaa osaamistaan.”
Tehtävät ovat olleet monipuolisia ja mielenkiintoisia. Alan uusimmat työkalut helpottavat ja tehostavat työskentelyä.”
Ismo Rajala, insinööri
Caplanin tiimissä vuodesta 2016
Meillä on jatkuva haku automaatiosuunnittelijoille ja mekaniikkasuunnittelijoille.
Työnantajana tahdomme olla ykkönen. Onnistumisten tueksi tarjoamme toimivan organisaation hyvin hoidetussa yrityksessä, loistavan työilmapiirin ja mahdollisuuden vaikuttaa ammatilliseen kehittymiseen.
Lähetäthän ansioluettelosi ja vapaamuotoisen hakemuksesi palkkatoivomuksella osoitteeseen caplan@caplan.fi. Ilmoita myös kauanko hakemuksesi on voimassa.
Älä aikaile, odotamme jo hakemustasi!